Kohta pari päivää oltu täällä turvakodilla ja nyt alkaa vasta kroppa rauhottuu. Ruoka ei maistu oikein vieläkään ja yöllä näin todella kauheita painajaisia kaikesta mitä elämässäni on tapahtunut. Meni pitkän aikaa ennen kuin oikeasti ymmärsin, että olen ollut vain unessa. Vessaan menokin tuntui todella pelottavalta. Mieheni on laitellut viestejä, mutta en ole niistä lukenut kuin viimeisimmän. Siinä oli kysymys milloin voitaisiin nähdä ja jutella jotta tietää miten tässä prosessissa edetään. Mun tekis mieli laittaa viestiä että anteeksi että jouduin näin tämän tekemään, mutta sitten jos laitan sen, pelkään että sieltä alkaa tulemaan viestiä jatkuvalla syötöllä. Syyllistämistä, anteeksipyyntöjä ym. Oli kyllä rentouttavaa käydä omien vanhempien luona juttelemassa. Heiltä olen saanut paljon tukea tämän asian suhteen. Avioeropaperit lähtee huomenna käräjäoikeuteen, nykyiselle vuokranantajalle laitoin jo sähköpostia vuokrasopparin irtisanomisesta ja Kelaan oon tehnyt jo muutosilmoituksia. Ja osoitteeni muutin juuri Poste restante muotoon, sillä olemme kuitenkin täällä turvakodissa niin kauan ennen kuin saamme oman asunnon.

Juuri katselin netistä uusia puhelimia. Lähinnä iPhoneja. Olen jo kauan haaveillut, että saisin sellaisen ostaa mutten ole ikinä uskaltanut, sillä ex-puolisoni on aina ollut niin järkyttävän tarkka rahoista. Nyt kun saan itse päättää omista rahoista, saan myös varmaan kokeilla miltä tuntuu kerrankin saada ostaa jotain sellaista mistä on pitkään haaveillut. Ja silti jää elämiseen reippaasti rahaa. Hänellä se suurin haave oli auton ostaminen ja niin hän sen myös osti. Tuhat euroa käteistä katosi kuin tuhka tuuleen. Se kirpaisi minua pitkän aikaa, sillä tiesin että senkin rahan olisi voinut käyttää johonkin muuhun. Tässä kun olen nyt hoitanut asioita ja miettinyt tätä kuutta vuotta jonka hänen kanssaan elin, olen päätynyt ajatukseen, että tämä kesti sen mitä oli tarkoitettu... Tai jotain sinne päin. Fakta on kuitenkin se, että ilman väkivaltaa tämä liitto olisi voinut kestää hamaan hautaan saakka.