Aamu alkoi hyvin. Oli hyvä fiilis ja lähdin töihin myös suht hyvillä mielin. Ehdittiin työpaikalta lähteä kohteeseen, kun oli jo tullut viestiä puhelimeen. Katsoin ne vasta kun olimme tupakkatauolla saunan pesusta. Ja kappas, jälleen huomauttelemista ja syyllistämistä siitä että olen käyttänyt liikaa rahaa. Hermostuin ja purskahdin itkuun. Ikinä ei tule yhtään positiivista lausetta. Työkaveri halasi minua ja sanoi että kyllä kaikki vielä järjestyy. Ja niin tulee järjestymäänkin. Tein Kelan sivulla tilinumeron muutoksen joten nyt kaikki omat rahani tulevat minun omalle tilille. Sitten voinkin leikata tuon yhteisen tilin kortin kahtia. Täytin myös asuntohakemuksen netissä. Ei tämä enää ole kuin kidutusta meille kaikille. Ukko stressaa ja kiukuttelee joka päivä, on "kipeä" milloin mistäkin ja valittaa vaan. Mulla kiehuu niin kovaa sisällä että päätin pitää suuni kiinni nyt kun tyttö on kuulemassa. Alkaa tosiaan riittää. Aivan kuin asuisin isäni kanssa joka vahtii että kaikki menee hyvin. Tyttö oireilee jo tästä kaikesta. Eilisessä "keskustelussa" toin ilmi sen miten tytöstä näkee tämän kaiken. Hänestä tulee rauhaton ja kiukkuinen. Ja koska haluan ajatella vain ja ainoastaan tyttäreni parasta, on parempi että muutamme erilleen aluksi. Itku tuli tänään kotona sen jälkeen kun mies oli lähtenyt kauppaan. Hänen edessään en tunteitani juurikaan pysty näyttämään. Tai ehkä minusta huokuu kahdestaan ollessa ärtymys ja pelko. Jopa epätoivo. Perhetyöntekijä totesi, että ehkä mieheni haluaa tahallaan tehdä noin että minä sanoisin sanat "nyt se on loppu", koska jos hän sen tekisi, saattaisi ihmiset alkaa kyselemään ja moittimaan häntä valinnastaan. Jotenka nyt mun on kerättävä rohkeutta ja ottaa tuo asumusero asia ensin puheeksi ja sitten siitä katsotaan eteenpäin avioeroon. Tiedän että erosta tulee vaikea ja joudumme varmasti tytön kanssa lähtemään turvakotiin sillä mieheni on todella ailahtelevaa sorttia. Ensin rauhallinen, yöllä yleensä tapahtuu räjähdys. Ja silloin täältä on aivan mahdoton päästä tytön kanssa pois. Pitäisi odottaa että mies nukahtaa uudelleen ja sitten hiipiä ovesta ulos.... Mutta entäs mun ja Marjan kissa?! Pelkään että jos en saa sitä mukaani otettua, mies vielä raivopäissään tappaa sen. Joten nyt toivon hartaasti että saaitaisiin oma asunto mahdollisimman nopeasti, vanhemmat saavat lainata kissan kantokoppaa meidän katille ja että saan hakemukset ja raha-asiat pyörimään mahdollisimman nopeasti. Tämä on itseasiassa pelottavaa, kun toinen ei näe / halua nähdä oikeita ongelmiamme, vaan keskittyy nyt siitä rahasta mesoamiseen. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Siihen asti, hyvää yötä <3