Ei oo paljon tullut kirjoiteltua tänne viime aikoina. Jotenkin on tuntunut siltä, että masennus meinannut saada minusta otteen. Olen todella joutunut tekemään itseni kanssa töitä että saan edes kodin siivottua kerran viikossa. Tyttö voi kuitenkin hyvin. Vaikka en tähän asuntoon aina jaksakaan paneutua, niin tyttäreni on kuitenkin se ainut joka pitää minut edes jotenkin liikkeellä ja hyväntuulisena. Mutta välillä on tullut valitettavasti myös niitä päiviä kun kaikki ärsyttää, turhauttaa ja kiukuttaa jolloin rakas prinsessani on joutunut kärsimään kuuntelemalla äidin huutoitkua ja valitusta. Onneksi niin ei kuitenkaan ole joka päivä. Tänään mieltäni helpotti se, että rahat olivat vihdoin tilillä eikä tarvi kituuttaa jatkuvasti. Viime kuun loppu oli todella tiukkaa, ja kun sellaiseen ei ole tottunut niin kyllä ärsytti. Mutta minkäs teet kun tarhamaksut nousi ja ne pitää kuitenkin hoitaa. Kuntouttavaan työtoimintaan olin jo maaliskuun lopussa lähdössä innoissani mutta nyt viime viikolla kun aloitin pitkästä aikaa, koin valtavaa ahdistusta. Huomasin sitten etten ole oikeastaan antanut itselleni hetkenkään lupaa olla vaan, tekemättä mitään. Nyt annan itselleni siihen luvan. Nautin kesän kokonaan ja syksyllä sitten mietitään lähdenkö opiskelemaan pintakäsittelyä tms.