Sanoisinko nyt niin että jälleen yksi aikakausi loppui ja uusi alkoi. Jälleen kerran tyttäreni kanssa turvakodissa. Kesti kuukausia että uskalsin hakea apua, mutta voitin pelkoni ja nyt tuntuu että pystyn taas hengittämään. Kirjaimellisesti. Tuorein exäni vaikutti alkuun erittäin hurmaavalta ja huomaavaiselta. Kunnes loppukesästä alkoi todellinen luonne paljastua. Nasismi. Hänhän ei nähnyt itsessään mitään ongelmaa eikä kuulemma ollut tehnyt mitään pahaa mulle. Mitä nyt henkistä väkivaltaa, kontrollointia, seksuaalista painostusta, alistamista... jouduin jopa katkaisemaan välejä ihmisiin joiden kanssa olin ollut häntä ennen tekemisissä. He kun kuulemma olivat mulle huonoa seuraa ym. Hän oikein seurasi vierestä että varmasti teen niin kuin hän käski (hänen mukaansa pyysi kauniisti?!) Pikkuhiljaa huomasin viettäväni kaiken aikani vain hänen kanssaan. Tytärtäni kohteli kuin ilmaa, huusi ja komensi ihan turhasta. Käskytti omaan huoneeseen kun ei jaksanut kuunnella ja halusi mun huomion täysin itselleen. Ja annas olla kun annoin tytölle huomiota enemmän, alkoi mökötys ja mykkäkoulu. Sen jälkeen minua rangaistiin seksin aikana. Kuristamista, kovia lyöntejä, tukistamista ja vielä pahempaa... Ja kun itkin kivusta, hän ei lopettanut. Vaikka sain paniikkikohtauksen kesken kaiken, hän halusi vain jatkaa loppuun ja saada itse. Musta tuntui pitkään että olin hänelle vain lelu jota käytti miten halusi. Tunteilla ja rakkaudella ei ollut mitään tekemistä siinä kohtaa. Eikä kyllä muutenkaan. Raha oli hänelle kaikki kaikessa. Ja seksi. Kaikki oli siis hyvin jos oli rahaa ja seksiä sai joka päivä.

 

Omalla kohdallani arki tuli vastaan pian yhteenmuuton jälkeen. Olin onnellinen uudesta kodista ja uudesta ympäristöstä. Muutimme toiseen kaupunkiin.Tyttäreni oli intoa täynnä myös. Olin unelmoinut siitä että tyttäreni kanssa saisin kulkea vapaasti ympäri pääkaupunkiseutua ja olla ihan oma itseni. Se unelma alkoi romuttua todella nopeasti. Pian huomasin olevani vain ja ainoastaan kotona, puhelin käden ulottuvilla, sillä exäni pommitti mua viesteillä ihan jatkuvalla syötöllä. Jopa auton ratin takana hänen oli pakko kirjoittaa viestejä. Ja jos en niihin vastannut heti, tuli vielä enemmän viestiä perään ja sen jälkeen kauhea tenttaaminen että mitä tein, missä olin ja kenen kanssa kun en vastannut hänen viesteihin. Muistan myös ihan tässä kuukausi sitten kun hän tuli töistä kotiin, pääsi ovesta sisään ja heti ärhäkästi huusi et "et sit enää vastaa puhelimeenkaan! Älä vaan sano että oli äänettömällä...". Mä olin ihan ihmeissään et mikä juttu tää nyt oli. Sanoin että olisin kyllä vastannut jos puhelin olis soinut mutta kun ei. Ei millään meinannut uskoa. Sitten vasta kun näytin puhelulokin, hän tajusi että oli soittanut väärään numeroon. Tuli vaan ahdistunut olo kun herra ei itse viitsinyt katsoa ja tarkistaa vaan piti kotiin asti odottaa ja syytellä. Ihmettelen ensinnäkin et miten se on voinut mun vanhaan numeroon yrittää soittaa kun omien sanojensa mukaan poisti sen kun vaihdoin numeroa. Kaiketi hän halus vaan purkaa omaa vitutustaan muhun?

Se mikä mua ahdisti kovin, oli se että mua yritettiin muuttaa. Niin ulkonäöllisesti, seksuaalisesti ym.Exäni katsoi paljoin pornoa, tilasi netistä/kivijalkaliikkeistä eroottisia asuja ja leluja ja odotti että olen sängyssä samanlainen kuin pornoleffojen naiset. Itse matki jokaista leffaa minkä katsoi. Joo, joskus 10 vuotta sitten tykkäsin noista jutuista itsekin, mutta en enää. Tuntui kuin exäni olisi elänyt jossakin haavemaailmassa jossa kaikki on täydellistä ja asiat menee niin kuin hän haluaa.

Puhelimen käytöstä tuli hänelle se isoin ongelma. Jos en ollut somessa pitkään aikaan, sain siitä lokaa niskaan samoten jos olin somessa. Silloin alkoi epäily että mulla on joku toinen ja olisi pitänyt näyttää kaikki viestit puhelimesta. Kun viimeisen kerran kieltäydyin näyttämästä, alkoi järkyttävä riita. Sanoin rauhallisesti ettei mun ole mikään pakko näyttää sulle viestejäni, enkä ole ikinä vaatinut häneltä samaa saati käynyt hänen puhelimella ilman lupaa. Tähän sain vastaukseksi että yksi facen ryhmä oli sekoittanut pääni ja että mieleni keksii kaikki pahat asiat. Hänessä ei vieläkään ollut mitään vikaa. Hänhän oli herra Täydellisyys. Lopulta asiat menivät siihen pisteeseen että kun olin kotona siirtänyt yhden tuolin sängyn ja seinän väliin yöpöydäksi, joutunut siirtämään sänkyä muutaman sentin oikealle, sain kuulla että olin kuulemma pettänyt häntä. En enää uskaltanut siivota, en sisustaa, en mitään. Koti, joka oli mun nimissä ja jossa hän ei ollut edes kirjoilla, ei tuntunut enää mun ja tytön kodilta. Se alkoi tuntumaan siltä kuin olisimme olleet vieraita toisen kodissa ja jopa vankilalta. Keräsin voimia ja kun tostaina 9.12.2021 lähdin töihin, päätin että kotiin päästessäni soitan turvakotiin ja kerron tilanteen. Ja näin tein. Saimme paikan heti. Nopeasti pakkasin kolme kassillista tavaraa ja vaatteita itselle ja tytölle, soitin päiväkotiin, kerroin tilanteen ja kävin hakemassa tytön. Nyt olemme turvassa, eikä kummankaan tarvitse enää pelätä kotiin menemistä. Jatkamme kahdestaan eloa. Uudessa kodissa. Turvassa.