Taas istun sängyn laidalla, pirteänä kuin peipponen. Alkuillasta väsytti, en halunnut mennä liian aikaisin nukkumaan. Nyt tuntuu että olisi pitänyt. Sain kuitenkin hieman aikaa kulutettua tekemällä tyttärelleni pienen yllätyksen aamuksi. Uskon että ilahtuu siitä. 
 

Viime päivät ovat olleet melkoista tunteiden vuoristorataa. Välillä purskahdan itkuun, välillä nauran. Toisaalta olen todella helpottunut, toisaalta kaikki ahdistaa liiaksikin. Eikä tämä kahden viikon kesäloma auttanut yhtään asiaa. Aikaa olisi ollut tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan mutta innostus on jossain lukkojen takana. Sen jälkeen yöuneni katosivat kun tämä eräs otti yhteyttä kaverinsa kautta. Vielä ei ole tainnut asian eteen tehdä mitään, ei ainakaan kukaan ole ottanut yhteyttä. 
 

Miksi musta on tullut näin säikky?? Tälläkin hetkellä makaan sängyssä ja jokainen pienikin ääni saa minut säpsähtämään. Tuntuu etten osaa enää rentona ja rennosti ollakaan. Saa nähdä mitä tästäkin seuraa. Psykoterapia olisi nyt enemmän kuin tervetullutta, mutta näinä aikoina tuntuu ettei sitäkään apua saa nyt kun sitä oikeasti tarvitsisi. Lääkkeitä en enää halua. Ehkä tämä tästä selkiytyy. Toivotaan niin.