Tänään päivä alkoi ihan tavallisesti. Vein tytön päiväkotiin ja menin töihin. Töissä meni kaikki hyvin, oli todella hauskaakin jopa. Töistä päästessäni hymyilin kuin naantalin aurinko. Mutta en kauaa..

Sain kaveriltani viestin jossa kehoitettiin ottamaan ex-mieheni veljeen yhteyttä. Aavistelin että jotain on nyt sattunut. Soitin tälle veljelle.. hyvä että sain mitään sanottua kun hän sanoi: "M on kuollut. Tänä aamuna. Oli kovissa kivuissa." Tuon lauseen jälkeen kaikki jotenkin pysähtyi. Ainut mitä mietin, oli että miten kerron tämän tyttärellemme. Kädet tärisi, itketti. Lähdin kuin usvassa hakemaan tyttöä päiväkodista. Kerroin myös heille mitä oli tapahtunut. He lupasivat auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Yritin soittaa perhesosiaalityöntekijälle. Hän on lomalla ensi maanantaihin asti. Äidilleni soitin. Itkuisena. Onneksi sieltä saamme tukea. Vaikka M tekikin pahoja asioita minulle ja tytölle aikoinaan, tunne silti surua häntä kohtaan. Tyttö kyselee kysymyksiä joihin en osaa kunnolla antaa vastausta. 

Kotiin päin tullessamme, istuimme bussissa. Lähes täydessä sellaisessa. Jälleen tämä veli soitti ja sanoi antavansa M:n pojalle numeroni jotta saadaan tiettyjä papereita ja asioita hoidettua. Minulla ja M:llä kun on tämä alaikäinen tyttö. No mutta, takaisin siihen puheluun. Tämä veli antoi puhelimen yhtäkkiä tytön kummille. Ja ei helvetti en olisi uskonut että tällaisena päivänä hän ensimmäiseksi aloittaa: "ootko kenties unohtanu mut?!" ja kun yritin selittää miten asiat on, hän vain jankutti: "nyt kun M on kuollut, voitais nähdä. Haluun avata tytölle tilin ja antaa lahjoja". Jonka jälkeen totesi et meidänkin pitäisi varmaan puhua. Missä on tämän ihmisen tilannetaju. Että musta tulee leski ja heti ollaan tällaisia pitämässä tärkeimpinä asioina. Meinasin hermostua ihan kunnolla. Sitten tulikin itku. Vihasta ja turhautuneisuudesta. Ei mulle tulis mieleenkään alkaa tuollaisia puhumaan jos olisi hänen aviopuolisosta kyse. Olin vaikka kuinka kummi. Samoin kun ihmettelin sitä kiirettä mikä näillä on. M ehti olla kuolleena muutaman tunnin niin nämä jo perunkirjoituksia suunnittelee. Hautajaisetkin edessä vielä. Plus että mulla on omat ja tytön asiat hoidettavana muutenkin. Terapia, klinikkakäynnit, eri palaverit... sit vielä duuni, muksun päiväkoti, Kela asiat... IHAN SAATANA KAIKKI!

Mä itsekseni mietin äsken että en taida viikkoon vastata kenellekään M:n sukulaiselle tai läheiselle puhelimeen. Ainoastaan pakolliset virasto asiat, sekä mun vanhemmat. Mä haluan nyt rauhaa. Just jopa Elisan myyjälle sanoin et nyt on huono päivä tällaiseen.

Että näin tänään. Ei ehtinyt avioero astua voimaan kun kuolo korjasi. R.I.P ML