lauantai, 23. toukokuu 2020

Lauantai 23.5.2020

Lauantai. Siis tänään. Päivä on ollut kaunis, ilma lämmin. Tyttären kanssa herätty todella aikaisin ja ehditty jo tehdä vaikka mitä. Käytiin heti aamusta minun vanhempia moikkaamassa. Siellä oli lämmin tunnelma, siitäkin huolimatta että isäni kirosi pientä nuhaa. Saatiin aamupalaksi herkkua. Ranskalaisia ja kalapuikkoja. Sen jälkeen sain kunnon pannukahvia. Äitini on mestari keittämään maailman parhainta kahvia. Tyttäreni viihtyi taas todella hienosti siellä ja parasta taisi olla parvekkeella olo, kun sai ihastella upeita kukkia ja kasveja. Heillä kasvaa jopa chiliä siellä! Sitten klo 11 aikoihin lähdettiin takaisin kotiin sillä tyttäreni oli päästävä päiväunille. Nukahti kyllä todella nopeasti. Neiti nukkui reilun tunnin ja sen jälkeen lähdettiin torin suuntaan. Siellä sitten tavattiin tyttären isän kanssa. Tyttäreni meni todella hämilleen koko hommasta, hyvä ettei itkemään käynyt aluksi. Mutta minun oli pakko nähdä sitä ihmistä sillä tarvitsin rahaa ja hän oli luvannut auttaa meitä taloudellisesti jos tilanteet niin vaatii. Ja nyt todella vaati. Juttelin asioista hänen kanssaan, tosin niiden oikeilla nimillä puhuminen oli hieman haastavaa sillä kumpikaan ei halua että tytär kuulee niistä. Kaupassa käytyämme kävelimme minun ja tytön asunnolle ja huomasin että tyttäreni alkoi selvästi miettimään kaikenlaista. Sanoinkin ex-miehelleni että on hyvä että hän näkee lastaan mutta parempi että hän hoitaa ensin omat asiansa kuntoon, kaikinpuolin, ennen kuin alkaa olemaan tytön elämässä yhtään enempää mukana. Olen myös tehnyt selväksi että paria meistä ei enää ikinä tule, mutta tekemisissä voidaan olla tytön takia. Ei todellakaan muuten. Nyt mielenkiinnolla odotan miten tyttö alkaa käyttätymään tämän jälkeen. Jos viime viikolla 5 minuutin näkeminen aiheutti sellaisen uhman, miten käy nyt?! Mutta enhän minä voi kieltää isää tapaamasta omaa lastaan jos toinen on kerta selvinpäin ja rauhallinen. Niin kauan kun meillä on yhteishuoltajuus, hänellä on oikeus nähdä omaa lastaan silloin kun haluaa. Onneksi hän nyt kuitenkin on sen verran järkevä, että antaa minun päättää nyt asioista. Mutta katsotaan nyt mitä tästä seuraa. Hyvää... vai äärettömän paljon huonompaa...

torstai, 21. toukokuu 2020

Mietintöjä...

Niin monia asioita liikkuu mielessä koko ajan etten oikein saa kiinni yhdestäkään kunnolla. Yksinäisyys painaa ainakin. Tai no, enhän minä yksin joudu olemaan, onhan minulla tytär mutta tarkoitinkin toisenlaista yksinäisyyttä. Läheisyyden kaipuu. Toisen ihmisen kosketus. Kaipaan toista ihmistä vierelleni vaikka hetki sitten olin sitä mieltä etten mitään suhdetta halua. Niin se mieli vaan muuttuu. On jotenkin ahdistavaa käydä yksin nukkumaan, herätä yksin ja tehdä kaikki yksin. Tytärkin on alkanut näyttämään merkkejä että pelkästään äidin kanssa eläminen alkaa tylsistyttää. Tai ainakin käytös antaa sellaisen kuvan. Ex-miestäni en kaipaa ollenkaan elämääni. Tunnen niin paljon vihaa ja pettymystä häntä kohtaan etten edes pystyisi kohtaamaan häntä jos vastaan kävelisi. Mutta ehkä musta vielä saa onnellisen... aidosti onnellisen jonain päivänä.

Ja jotenkin mun pitäis alkaa luottaa itseeni enemmän ja uskaltaa tehdä ja mennä miten haluan. Sillä nythän mulla on siihen täysi mahdollisuus ja oikeus. Jotenkin sitä vaan aina jumittuu kotiin sohvalle tuijottamaan konetta tai telkkaria vaikka oikeasti voisin tehdä niin paljon kaikkea muuta. Tavata ihmisiä, kokeilla uusia juttuja... toteuttaa haaveita. Mut oon niin helvetin huono lähtemään yksin mihinkään. Aina pitäis olla joku kaveri mukana koska olen todella ujo enkä luota tähän maailmaan saati ihmisiin ollenkaan. Olen pystyttänyt korkeat muurit ympärilleni kaikkien paskojen kokemusten takia.

keskiviikko, 20. toukokuu 2020

Keskiviikko 20.5.2020

Kyllä välillä tulee ihmeteltyä että miten tässä on vielä jotenkuten järjissään tällaisenkin elämän jälkeen minkä olen elänyt. Varsinkin nyt kun olen yh-äiti ja muksulla on aivan tajuttomia uhmakohtauksia. Välillä tuntuu ettei tule käytettyä mitään muita sanoja kuin "ei". Välillä myös tuntuu että lapseni vihaa minua kun joudun kieltämään koko ajan. Asiaa ei helpota yhtään se että lapsi kyselee koko ajan isänsä perään. Enhän minä voi tuon ikäiselle mennä sanomaan ettei isi pääse katsomaan kun on päihtynyt tai putkassa/vankilassa. Joudun keksimään milloin mitäkin selitystä että tyttö pysyisi edes jotenkin tyytyväisenä. Nyt käytetyin selitys on ollut "isi on töissä eikä ehdi nyt tulemaan". Toistaiseksi se on ollut ok ja tyttö sen hyväksynyt mutta entäs sitten kun neiti tuosta kasvaa ja alkaa kyselemään "miksi". Mitä ihmettä mä sitten sanon. Viikko takaperin tosiaan luulin että tytön isä alkaisi skarppaamaan ja ottaisi itseään niskasta kiinni ja yrittäisi edes nostaa itsensä ylös tytön takia. Hän vielä itse moneen kertaan sanoi ettei tätä aio tyriä. Seuraavana päivänä tajusin hänen viesteistään ettei ole selvinpäin ja perjantai... siitä en edes viitsi mainita täällä. Sanon vaan että se juttu oli viimeinen naula arkkuun. Tytön puolesta vituttaa suoraan sanottuna että isänsä teki noin mutta toisaalta, ehkä tyttären on parempi näin. Kahdestaan äidin kanssa. Hyvin tyttö on ottanut kaikki ystäväni vastaan, olivat he sitten mies - tai naispuolisia. Ehkä tyttö saa vielä jonain päivänä kunnon miehenmallin koska tytötkin sellaista tarvii. Oma isäni oli koko lapsuuteni ajan alkoholisoitunut ja väkivaltainen äitiä kohtaan joten se kostautui minulle siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran annoin miehen lyönnit anteeksi. Olin lapsena kotona nähnyt ja ymmärtänyt että naiselle voi tehdä niin. Mieleni siis kasvoi kieroon tietyissä asioissa. Ja nyt yritän tehdä kaikkeni ettei tyttäreni joudu näkemään tai kuulemaan mitään vastaavaa. Haluan että hän ymmärtää aina ettei väkivalta ole ikinä sallittua, oli se kuinka pientä tai isoa.

tiistai, 19. toukokuu 2020

Tiistai 19.5.2020

Kylläpä tänään on ollut taas ihana päivä. Yö meni vähän kehnosti sillä tytär sai kauhukohtauksen jota kesti n. 10 min jonka jälkeen hän siirtyi viereeni nukkumaan. Itsehän tietysti tarkkailin häntä mutta loppu yö meni hyvin hänen osaltaan. Aamulla sain tytön tarhaan ilman uhmakohtauksia tai mitään muutakaan. Iloisena tyttö jäi leikkimään kavereiden kanssa. Kotiin päästyäni tunsin itseni todella väsyneeksi, joten torkahdin hetkeksi sohvalle Vampyyripäiväkirjojen pyöriessä taustalla. Mielialani on ollut suhteellisen hyvä nyt pari kolme päivää mutta se että lähdin käymään parhaan ystäväni luona kahvilla, piristi mieltäni entisestään. Hänen seurassaan kun minun ei tarvitse olla mitään muuta kuin mitä olen. Hänen kanssaan pystyn puhumaan aivan kaikesta. Siis todellakin aivan kaikesta. Ja naurua riittää niin että silmät käy vuotamaan. Tälle ystävälle olen niin kiitollinen että olen saanut hänet elämääni. Vuosia oli monia tuossa välissä ettei oltu tekemisissä. Ja kuitenkin niiden vuosien jälkeen tuntui ettei oltaisi oltu erossa päivääkään. Meillä ymmärrys ja luottamus pelaa täysin. Ja ilman hänen tukeaan olisin varmasti jo antanut periksi tai seonnut. Joten kyllä, hän on minun rakkain ja tärkein ystävä.

maanantai, 18. toukokuu 2020

Maanantai 18.5.2020

Mistähän sitä taas aloittais...? Mieliala on kohentunut hiukan viime kerrasta. Vaikka välillä tulee fiiliksiä ettei mikään huvita tai ei jaksais yhtään mitään niin silti tässä porskutetaan eteenpäin. Olen saanut olla nyt rauhassa ihmisiltä, joiden kanssa en muutenkaan halua olla missään tekemisissä. Ehkä paras asia kuluneelta viikolta, joka jäi mieleeni, oli kirje parhaalta ystävältäni. Koskaan aiemmin kukaan ei ole kirjoittanut minulle niin kauniisti mutta samalla suoraan <3 Olen lukenut sitä uudestaan ja uudestaan... ja joka kerta siitä tulee aina yhtä hyvä mieli. Tyttärellä menee tarhassa todella hyvin. Hän on saanut vanhemmista ryhmistä paljon uusia kavereita. Hänestä on myös kuoriutunut "johtajatyyppi" kuulemma. Hän johtaa leikkejä, muut seuraavat perässä. Oon kyllä niin ylpeä tuosta rakkaasta prinsessasta että. Mitähän muuta??? Ai niin joo, nyt on sukunimi vaihtunut virallisesti takaisin tyttönimeen. Avioeroasia menee eteenpäin myös. Tosin on kyllä kallista touhua tämä eroaminen. Exästäni en ole kuullut mitään sitten viime torstain mutta hänet tuntien, lujaa menee taas vaikka niin vannotti ettei tätä juttua tyri tytön takia... Toisin kävi. Itselläni alkaa olla nyt sellainen tunne että yksineläminen alkaa puuduttaa. Onhan tässä puolensa että saan olla miten haluan ja tytön kanssa kasvaa mutta kuitenkin sitä on alkanut kaipaamaan rinnalle toista ihmistä. Ehkä vielä joskus. Mut nyt yritän kuitenkin nauttia elämästä vaikka aika ajoin tämä todella ankealta tuntuukin. En meinaa antaa periks, en vaikka mikä tulis. Taloudellisen tilanteen kun sais vielä kuntoon niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Nyt taas niin tiukkaa että voi hyvää päivää. Mut uskon silti että tästä vielä parempaan suuntaan päästään kunhan tilanteet tasoittuu ja elämän saa kunnolla kuntoon. Jouduin lopettamaan työtkin terveydellisistä syistä kun alkoi tuntua että poltan itseni loppuun. En ollut helmikuun 14. päivän jälkeen antanut itseni levätä ja rauhoittua henkisesti, fyysisesti saati psyykkisesti ollenkaan. Koko ajan ollut kauhea tahti päällä, isoja asioita hoitanut yksin ja nopeasti, tajuamatta kuitenkaan käsitellä niitä kunnolla. Kyllä ihmisen mieli ja keho ottaa väkisinkin takaisinpäin... ja kun se tekee niin, tekee se sen rytinällä, varoittamatta. Tai ehkä mun pääkoppa on jo kauan yrittänyt varoitella mut en oo suostunut kuuntelemaan. Nyt oli pakko koska en halua menettää tuota tyttöä vanhalle elämälle <3