Mistähän sitä taas aloittais...? Mieliala on kohentunut hiukan viime kerrasta. Vaikka välillä tulee fiiliksiä ettei mikään huvita tai ei jaksais yhtään mitään niin silti tässä porskutetaan eteenpäin. Olen saanut olla nyt rauhassa ihmisiltä, joiden kanssa en muutenkaan halua olla missään tekemisissä. Ehkä paras asia kuluneelta viikolta, joka jäi mieleeni, oli kirje parhaalta ystävältäni. Koskaan aiemmin kukaan ei ole kirjoittanut minulle niin kauniisti mutta samalla suoraan <3 Olen lukenut sitä uudestaan ja uudestaan... ja joka kerta siitä tulee aina yhtä hyvä mieli. Tyttärellä menee tarhassa todella hyvin. Hän on saanut vanhemmista ryhmistä paljon uusia kavereita. Hänestä on myös kuoriutunut "johtajatyyppi" kuulemma. Hän johtaa leikkejä, muut seuraavat perässä. Oon kyllä niin ylpeä tuosta rakkaasta prinsessasta että. Mitähän muuta??? Ai niin joo, nyt on sukunimi vaihtunut virallisesti takaisin tyttönimeen. Avioeroasia menee eteenpäin myös. Tosin on kyllä kallista touhua tämä eroaminen. Exästäni en ole kuullut mitään sitten viime torstain mutta hänet tuntien, lujaa menee taas vaikka niin vannotti ettei tätä juttua tyri tytön takia... Toisin kävi. Itselläni alkaa olla nyt sellainen tunne että yksineläminen alkaa puuduttaa. Onhan tässä puolensa että saan olla miten haluan ja tytön kanssa kasvaa mutta kuitenkin sitä on alkanut kaipaamaan rinnalle toista ihmistä. Ehkä vielä joskus. Mut nyt yritän kuitenkin nauttia elämästä vaikka aika ajoin tämä todella ankealta tuntuukin. En meinaa antaa periks, en vaikka mikä tulis. Taloudellisen tilanteen kun sais vielä kuntoon niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Nyt taas niin tiukkaa että voi hyvää päivää. Mut uskon silti että tästä vielä parempaan suuntaan päästään kunhan tilanteet tasoittuu ja elämän saa kunnolla kuntoon. Jouduin lopettamaan työtkin terveydellisistä syistä kun alkoi tuntua että poltan itseni loppuun. En ollut helmikuun 14. päivän jälkeen antanut itseni levätä ja rauhoittua henkisesti, fyysisesti saati psyykkisesti ollenkaan. Koko ajan ollut kauhea tahti päällä, isoja asioita hoitanut yksin ja nopeasti, tajuamatta kuitenkaan käsitellä niitä kunnolla. Kyllä ihmisen mieli ja keho ottaa väkisinkin takaisinpäin... ja kun se tekee niin, tekee se sen rytinällä, varoittamatta. Tai ehkä mun pääkoppa on jo kauan yrittänyt varoitella mut en oo suostunut kuuntelemaan. Nyt oli pakko koska en halua menettää tuota tyttöä vanhalle elämälle <3