Tänään on Runebergin päivä. Tyttö bongaili lippuja jo heti aamusta samalla kun itse tuijotin ikkunasta tyhjyyteen miettien tämän päivän keskustelua. Olin niin jännittynyt, ahdistunut ja jopa hieman peloissani koko työpäivän ajan. Kun sitten tuli aika keskustella, sain pettyä jälleen pahemman kerran sillä puolisoni tuli myöhässä paikalle. Kun hän viimein saapui, hän touhusi koko ajan omiaan ja vastasi kysymyksiin ympäripyöreästi, antaen kuvan että kaikki on hyvin. Huomasin myös ettei hän oikein pitänyt siitä että minä kerroin oman näkökantani suoraan. Todettiin perhetyön kanssa, ettei mieheni näe, tai halua nähdä tosiasioita ja myöntää niitä. Ja todennäköisesti hän kuitenkin tiedostaa ettei tämä liitto kestä enää kauaa. Kun häneltä kysyttiin, missä hän näkee itsensä viiden vuoden päästä, vastasi että toivoo perheen olevan koossa. Mä en halua olla Evil Bitch mutta kun minua tämä avioliitto ei enää tyydytä, millään tasolla. Koen päivittäin ahdistusta koska tämä ei enää toimi. Ei ole toiminut pitkään aikaan. Olen alkanut havahtumaan siihen, että kun aloimme seurustelemaan, olimme molemmat huumeiden vaikutuksen alaisina... Koko kaksi vuotta ennen kuin lopetimme. Menimme naimisiin kaksi viikkoa valvoneina, en oikein muista hääpäivästä mitään. Enkä muutenkaan suhteemme alkuajoista. Minulta kysyttiin tänään, mikä oli se mihin rakastuin miehessäni. En osannut edes siihen vastata. Ja yleensä kun tuollaiseen pitäisi osata vastata aika helposti. Itse en saanut mitään mieleen vaikka mietin. Tunnen itseni helvetin huonoksi ihmiseksi, mutta tälle tunteelle mä en voi mitään. Mä olen vasta kolmekymppinen, elänyt selvää elämää vasta neljä vuotta sitten lapsuuden. Miksi mä jäisin huonoon suhteeseen loppu iäksi kun voisin saada paremman ja tasapainoisemman elämän yksin tytön kanssa? Mä rakastan mun miestä ystävänä, en minään muuna. Ja ei! Mulla ei ole toista miestä. En ole pettänyt ikinä enkä myöskään etsi uutta suhdetta vaan vapautta. Vapautta elää toivomallani tavalla ilman jatkuvaa ahdistusta ja jännitystä siitä, mitä toinen ajattelee tai tekee. Mieheni on kyllä omalla tavallaan hyvä isä, enkä halua ikinä sitä viedä häneltä pois. Vaikka teki jouluna mitä teki. Hänen on kuitenkin pakko oppia hyväksymään se tosiasia, ettei tämä liitto ole ollut onnellinen enää aikoihin. Sain mun oman tilin auki reilu viikko sitten ja tänään sain pankkikortinkin vihdoin. Ensi viikolla alamme sitten tekemään listaa asioista jotka minun täytyy hoitaa ennen eroa, jotten jää tyhjän päälle. Joten sitä odotellessa. Kirjoittelen päivittäin kuulumiseni ja jos joku lapsiperheellinen on avioeron käynyt läpi, kuulisin mielelläni omia kokemuksianne ja miten selvisitte kaikesta <3