Kyllä oli erittäin mielenkiintoinen aamu tänään; nukuin ensimmäistä kertaa vuosiin pommiin ja tein varmaan maailmanennätyksen töihin lähdöstä. Heräsin siis vasta 7.57 vaikka kello oli soimassa 6.30. En ollut kuullut koko perhanan kelloa ja todella kun sain silmäni auki, kirosin itseni maan alle. Äkkiä puin vaatteet päälle, pyyhin edellisen päivän meikit naamasta pois ja ehdin jopa odottaa että mies sai koiran käytettyä ulkona pissalla. Juuri ennen töihin lähtöä ehti tulla vielä riitakin. Onneksi matkani oli lyhyt ja perillä piti olla vasta 8.15. Mutta silti. Mieheni huusi aamulla että minun pitäisi ottaa kuulemma sairaslomaa jotta hän voi sairastaa rauhassa. Kun on kuulemma niin raskasta hoitaa lasta flunssaisena! Vetosin siihen että minäkin olen hoitanut kipeänä ja 39 asteen kuumeessa lastamme. No siihenhän hänen piti saada sanottua että "olenhan minä ollut silloin apuna". Mä en pysty laskemaan sitä avuksi jos kaikesta huolimatta en saa rauhassa nukkua ja levätä niin kuin hän on tehnyt. Sitä paitsi hänen ei tarvitse olla kuin 3-4 tuntia päivässä tytön kanssa kotona, kahtena päivänä viikossa. Ymmärtäisin asian jos toisella olis oikeesti joku keuhkokuume tms. mut normi flunssa?! En anna periksi. Sitäpaitsi minähän en edes saisi ottaa palkallista sairaslomaa koska toinen meistä on kuitenkin kotona lapsen kanssa, silloin kun ei ole tarhaa.

Tänään avasin itselleni oman tilin S-Pankkiin, joten ensi kuussa saan kaikki omat rahat omalle tilille. Asuntoja olen katsellut netin kautta. Perhetyöntekijä sanoi hyvin kun eilen keskusteltiin parisuhde asioita, että vaikka kotona olisikin välillä vähän rauhallisempaa niin ei se tarkoita että meidän liitto olisi parantunut. Päinvastoin. Tämä liitto on tuhoon tuomittu, ollut jo tovin. Miksi siis enää pitkittäisin väistämätöntä ja kiduttaisin itseäni?!