Heipsan!

Oon miettinyt jo jonkin aikaa omaelämänkerrallisen kirjoittamista, sillä olen elänyt todella monivaiheisen ja jopa rankan elämän vaikka olen vasta 30-vuotias. Olen nähnyt enemmän kuin moni minua vanhempi... tai edes omat vanhempani. Olen käynyt syvällä huumehelvetin syövereissä ja tullut sieltä entistä vahvempana takaisin. Minut on raiskattu, kidnapattu, pahoinpidelty ja alistettu. Olen yrittänyt itsemurhaa monta kertaa sekä menettänyt monta rakasta ihmistä elämästäni, koska he joko eivät jaksaneet, tai sitten elämä vei liian aikaisin. Syystä tai toisesta. Silti olen tässä. Elossa. Kirjoittamassa tätä tekstiä. Sillä olen taistelija, eikä minua nujerreta noin vain. Joten olisiko minun hyvä hetki vihdoin purkaa nuo kaikki tekstiksi, jotta joku voisi toivoa omaan elämäänsä? Tässä maassa on liian monta ihmistä, jotka kärsivät huumeiden, syrjäytymisen ja mielenterveydellisien ongelmien kanssa. Eivätkä pelkästään he kärsi, vaan myös heidän läheiset. Ystävät ja perhe. Siitä syystä olisin ikionnellinen, jos pystyisin oman kertomukseni kautta auttamaan ja antamaan toivoa.

Ei huono idea, eihän?